keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tästä on hyvä alkaa!

Hei ja tervetuloa seuraamaan minun matkaani sairaanloisesta lihavuudesta kohti terveempiä mittoja. Tiedän, että saman tyyppisi' blogeja on paljon, ja tarjoitus ei olekkaan kilpailla, vaan saada motivaatiota kasvamaan. Liian kauan, liian lihava. Näillä mennään.

Tarkoitus on siis lähteä laihtumaan terveellisin keinoin. Käytän apuna Kiloklubia. Huomenna tulette saamaan mittoja, jos ikinä uskallatte katsoa tai kauhistella niitä.


Nyt on jo aika myöhä, taidan mennä nukkumaan ja odottamaan huomista päivää. Onko muuten kellään muulla samanmoisia ajatuksia ja painoa pudotettavana?

2 kommenttia:

  1. Hei! Itselläni samanmoinen urakka edessä, tosin pudotettavaa vielä enemmän kuin sinulla. Minun tapani on VHH ruokavalio, olen saanut sillä aikaisemminkin oikein hyviä tuloksia ja muutenkin se sopi minulle täysin. Valitettavasti vain lopetin sen viime vuoden toukokuussa ja kilot tulivat takaisin. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa :) Tulen seuraamaan blogiasi mielenkiinnolla ja olen hengessä mukana :) Olen ihan uusi täällä blogimaailmassa, löysin tänne vähän kuin vahingossa :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että muillakin urakkaa edessä, ehkä voimme tsempata toinen toisiamme! Tule kertomaan välillä kuulumisiasi, olisi kiva lukea niitä! Ja onnea molemmille urakkaan Toivottelee Laardi

    VastaaPoista