torstai 6. maaliskuuta 2014

Kesäkurpitsa veneet, pohdintaa & hyvät treenit

En ymmärrä miten tuon otsikon keksiminen voi olla niin vaikeaa ja toinen mikä on vaikeaa on bloggaaminen puhelimella. Viime viikonloppuna minulla siis oli vieras ja sitä en muista kerroinko,  että käytiin siinä sitten muutamalla kylän pinnassa. Minä kuskina ja hän joi. Nähtiin siinä sitten muutama kaveri ja yksi tuumasikin minulle, että sä oot laihtunut ihan vitusti. mieltä kyllä lämmitti, että vihdoinkin se huomataan! ! Siinä vierellä oli sitten toinen kaveri,  tuumasi heti kun tuo oli tuumannut sen lauseen niin tokaisi " tappavan hitaasti,  mutta varmasti" äänen sävy oli ivallinen.  Mitä tuo teidän mielestä meinaa? Itselle jäi olo, että kettuiltiin oikein olan takaa. Mutsi tuumasikin, että voi olla kateellinen varsinkin tää joka kehu minua, oli mies. Tää kyllä antaa sillä tavoin tsemppiä jatkaa tätä projektia eteenpäin kun tuloksia alkaa näkymään jo toistenkin silmissä :)

Ennenkuin kaveri lähti takaisin,  tein hänelle kevyttä hyvää, jota kehui jopa mieskin! Kesäkurpitsa veneet tekivät hyvin kauppansa. Tässäpä teille lihaiset kelpo ja kevyt resepti jakoon.

Kesäkurpitsa veneet 4 hengelle

4 kesäkurpitsaa
1 sipuli + halutessasi 1 valkosipulin kynsi
raejuustoa
broilerin jauhelihaa
tomaatti
mausteita mielen mukaan, itse laitoin mustapippuria, suolaa, yrttimaustetta, paprikaa ja ripaus chiliä

Leikkaa kurpitsoista päät pois. Halkaise kahtia keskeltä, ja leikkaa puolikkaat yläreunasta kahtia. Kaiverra sisus lusikalla erilliseen kuppiin.  Paista broilerin jauheliha ja heitä kypsennyksen loppu vaiheessa sekaan sipulit. Sipuleiden pehmettyä heitä sekaan kesäkurpitsa sisus ja hauduta hetki. Lopuksi lisää mieleisesi mausteet ja heitä sekaan kuutioitu tomaatti.    Tarkasta maku.  Täytä koverretut kesäkurpitsat täytteellä ja laita kuorrutteeksi raejuustoa. Raejuustoa merkillä ei ole väliä, mutta itse olen huomannut että keso on kosteaa ha näin ollen siitä syntyy hyvä kuorrute. Paista uunissa kunnes raejuusto on sulanut ja kesäkurpitsat ovat pehmenneet.




Ja muuten treeni kulki tänään hyvin ja tuntuu että on kunto ja voimat ovat kasvaneet.

3 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä, täytyy ehdottomasti kokeilla joskus. Täytetyt paprikat ovat herkkua, varmasti nämäkin :)

    Ihan ihmeellinen kommentti. Toisaalta tuo "mutta varmasti" on positiivistakin, mutta en tuota nyt välttämättä itse osaisi kehuna ottaa. Onneksi toinen ehti positiivisia puhua ennen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Pitää itsekkin seuraavaksi tehdä paprikoita :)

      Poista
  2. Henkistä keskaria tuolle ilkeilijälle! Hapantukoon omissa liemissään!

    Iloitset vaan niistä kehuista, koska sellainen tuo hyvää mieltä ja meininkiä!!

    VastaaPoista