sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Nyt oikeasti jotain rotia..

Tää aika menee niin nopeaa? Viikot juoksee ja mä junnaan paikoillani. Nyt tähän touhuun on tultava loppu ja aloitettava oikeasti se kuuluisa "itsensä niskasta ottaminen". Tää touhu on ollut ihan järkyttävää. Tämäkin viikko on mennyt puputtaessa ja muka sillä optiolla, että mun mies on lomalla. Hei haloo, lomalla voi tehdä muutakin kuin puputtaa itsensä hengiltä. Onneksi ollaan kuitenkin liikuttu yhdessä. Päivittäin. Spinningiä, salia ja kotijumppaa. Tiedä häntä millainen olo olisi nyt, jos en edes olisi liikkunut yhtään. Kyllä tuon ruokavalion mahdin huomaa, viikko menty taas hiukan metsään ja mieli maassa. Heti kun vaihtaa terveelliseen mahdollisimman puhtaaseen ruokaa ja ajatus ja mieli kirkastuu. Nyt sitten kaivelin hyllystä lisä tsemppiä. Kirjat ja dvd:t ovat oiva apu juurikin tähän. Mä en kohta tiedä miten tai mitä tekisin, että saisin tämän homman taas kulkemaan. Nyt sitä sisua tyttö <3

Kaivoin mun äitin tavaroista vanhoja kunto plus lehden dvd:tä. Niissä ihan hyviä jumppia ja testejä kunnon testaamiseen. Kahvakuula tekniikka dvd vielä katsomatta...Ai niin, pitikin mennä siihen aiheeseen, että monet valittavat ettei kotona voi liikkua, ja varsinkaan niin, että laihtuisi ja PASKAT sanon minä. Tässä menneellä viikolla tein pari kotitreeniä ja tanssin bollywood tanssia youtuben avulla, puoli tuntia ja kaloreita paloi 200 mittarin mukaan, sykkeet sopivan tasaiset ja fiilis oli mukava. Kyllä nyt kaikki rohkeasti myös liikkumaan kotona, jos salit tai yleiset jumpat ei innosta..Kaikki lähtee sinusta itsestä. Kumpa tajuaisin tämän saman ruokavalion suhteen, Siis ruokahan ollut suht terveellistä, mutta sitten se kaikki muu siinä ympärillä... Karkkia ( ilman liivatetta, liivate karkkeja en ole syönyt yli vuoteen...) suklaata, leivoksia... huh, ällöttää edes ajatella.


Kirpparilla myydään usein näitä dvd:tä ihan muutamilla kymmenillä senteillä. Itsellä muutama tälläinen kunto plus dvd, unelmien keho, bootcamp peppu-reisi ja litteä vatsa ja vahva selkä muistaakseni. Onko kukaan teistä jumpannut näiden dvd:eiden tahtiin? Tai onko joku muu hyvä jumppa jota suoritat kotona?


Tätä Varpu Tavin kirjaa taisin hehkuttaa jo ensimmäisen kerran vuonna 2013... Edelleen toimiva ja hyvä, pistää ajattelemaan. Katsotaan, kunhan taas lukaisen tämän, voitaisiin laittaa kirja uuteen kotiin :)


Patrik Borgin kirjat ovat kuulemma hyviä ja pistää ajattelemaan, tämän kirjan olen löytänyt pari vuotta sitten kirpparilta eurolla. Olin vain unohtanut tämän, nyt pääsee kyllä iltalukemiseksi ehdottomasti. Riku Aallton tie tuloksiin on myös euron kirppislöytö jota en ole myöskään vielä lukenut. Pallollla piukaksi kirjan olen pihistänyt äitiltä lainaan. Jospa nyt vihdoin ja viimein saisi pallo kyytiä ;)


Tein tuossa ensi viikolle valmiiksi dieettisapuskat, ei tarvitse koko ajan olla hermoilemassa valmiin ruuan suhteen. Ensi viikko onkin todella kiireinen, työharjoittelussa olen maanantaista lauantaihin... Kyllä tämä tästä taasen. Mä aion pudottaa painoani vielä. Tänä vuonna. Alle 100 kiloon.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Vielä on aikaa...

...Käydä osallistumassa arvontaan, joka laitettiin pystyyn viime postauksessa. Lupasin vielä, että jos saadaan yli 50 kommenttia, laitetaan toinen arvonta pystyyn :) lähes puolet jo kasassa, ei muutakun jakamaan ja mainostamaan myös kaverille..

Arvontaan pääset myös tästä.

Hyvää viikonloppua kaikille, minä lähden tästä nukkumaan ja valmistautumaan huomiseen koulupäivään :)



maanantai 16. helmikuuta 2015

ARVONTA!

Nyt sen aika koittanut, mun blogilla on niin huimasti kävijöitä, sekä liittynyt uusia lukijoita, että kiitoksena siitä laitetaan tälläinen tuotepaketti arvontaan.

Arvontaan osallistut näin:

1. Mikä on sinun paras kauneudenhoito tuotteesi? Vastaa kommenttiboksiin, jätä nimimerkkisi ja sähköpostiosoitetteesi viestin yhteyteen.

2. Saat lisäarvan jakamalla tämän postauksen omassa blogissasi, facebookissa tai vaikkapa keskustelupalstalla. Mainitse kommentissasi lisäarvasta.

3. Jos saadaan yli 50 kommenttia, laitetaan toinen arvonta käyntiin samalla

4. Osallistua voit maanantai 2.3.2015 klo 20 asti! Onnea matkaan :)




Paketti sisältää:
* Fructis tuuheuttava voide hiuksille
* Freeman mansikka-suklaa kasvonaamio
* BIC soleil sheivausterä
* Lumene kynsilakka, sävy be cool
* Pepsodent white now hammastahna
* Ibero meikkisieni

torstai 12. helmikuuta 2015

Mitkä ovat minun tavoitteet juuri nyt?

Tää tavoite asia ei ole aina niin yksinkertainen. Tavoitteet muuttuu väistämättä hiukan siitä mitä ensin ajateltiin kun matka jatkuu. Mulla nyt tullut eteen mietintää, mikä on oikeasti minun tavoite vuodelle 2015 ja siitä eteenpäin? Tätä syvennyin eilen miettimään ihan kunnolla. Mitä mä tahdon juuri NYT?

TAHDON VUONNA 2015:

* Lisää liikkuvuutta

* Kunnon korkeammaksi ( aerobinen)

* Parantaa lihaskestävyytä

* Saada ruokavalio kuntoon ja sopivaksi juuri minulle

* Voida kaikin puolin hyvin

* Valmistua uuteen ammattiin joulukuussa 2015

* Pudottaa 25 kiloa

* Osallistua likkojen lenkkiin pidemmälle lenkille kuolematta sinne

* Polkea yli 80 kilometrin lenkin kerralla


Tästä vaan pilkkomaan ajatusta miten lähteä liikenteeseen. Ensin aloitetaan ruokavaliosta, mikä on sopiva minulle? Se ei auta kuin kokeilla ja etsiä. Nyt ruokavalio näyttää tältä:

Aamiainen:
150 g raejuusto
40 g puurohiutale
20 g pähkinäsekoitus
50 g mansikka

Lounas:
50 g linssejä ( kuivapaino) / papuja 100g / raejuusto 200 g / 100 g 3 % feta (valitsen jonkin näistä proteiinin lähteistä)
30 g täysjyväpastaa/ riisiä/ quinoaa/couscous yms
10 g ( eli reilu 1 rkl) ekstra neitsyt oliiviöljy luomuna
n. 250 g kasviksia

Välipala:
1 prk maitorahkaa + hedelmä/marjoja + soijalesitiini rae 1 rkl tai pähkinöitä 2 rkl
       TAI
1 proteiinipatukka + rasvanlähde ( yleensä pähkinät, ovat helppo ottaa mukaan)
      TAI
Proteiinilettu + täytteet ( katso resepti edellisestä postauksesta)

Päivällinen:

Sama kuin lounas

Iltapala:
1 prk maitorahkaa+marjoja tai hedelmä
     TAI
200 g raejuusto + hedelmä tai marjat

Suurin piirtein näin päivät menisi: Tässä ruokavaliossa on n. 1600-1700 kcal riippuen valinnoista. Urheilupäivinä, jolloin tulee liikuttua paljon, saatan lisätä iltapalalle ruisleivän yms.

Miten muut tavoitteet? Mitä teen, että ne toteutuu? Lisään aerobista liikuntaa, harrastan spinningiä, uintia kävelyä yms. Miten lisään liikkuvuutta? Venyttelen, käyn hieronnassa säännöllisesti ja hoidan kehoani. Mieltä hoidetaan rentoutuksilla ja turhan stressin välttämisellä :)  Eiköhän tällä päästä jo jotenkin alkuun :)

Alkuvuoden motivaatio puute, on vihdoin kääntynyt paremmalle puolelle, en tiedä onko kyseessä pieni aurinko joka näyttäytyy silloin tällöin vai olenko psyykannut itseäni tarpeeksi hyvin. Tästä on kuitenkin kiva jatkaa eteenpäin. Pääpainotus tälle koko projektille on se hyvinvointi, vaa'an luku on ihan toissijainen juttu, vaikka hyvältähän se tuntuu kun luku pienenee ja odotan innolla sitä 100 kilon alitusta :)

Mun lopullinen tavoite ei ole enää 70 kilossa. Uskoisin, että 80 kiloa on realistisempi. Olen kuitenkin suht lihaksikas, joten joku 60 kilon paino ei ole mahdollinen minulle, jos en halua lihaksia pienennyttää :D Mutta katsotaan, niin ne tavoitteet muuttuvat matkan varrella :)


P.S Laitetaan pian arvonta pystyyn, mun sivuilla on ollut yli satatuhatta kävijää, ihan huikeeta ja kiitos siitä!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Helppo, herkullinen& terveellinen välipala

Tänään esittelyyn pääseen kaikkien aikojen herkullisin ja super helppo herkku välipalaksi, eikä valmistaminenkaa kestä kuin muutamia minuutteja. Proteiinia, hiilaria ja rasvaa, tästä löytyy kaikki hyvät hyödyt :)

Proteiinilettu 1 hengelle

1 banaani
1 kananmuna
ripaus steviaa
ripaus vaniljajauhetta
1 tl hamppuproteiiniä ( voi jättää pois jos ei ole saatavilla)
1 tl macajauhetta
1 tl luomu kookosöljyä paistamiseen
1 tl psylliumjauhetta ( myös vehnäleseet käy)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi ja kuumenna pannuss kookosöljy. Paista miedolla lämmöllä molemmat puolet. Nauti marjojen ja hunajan kera :) 

Yksinkertaisimmillaan tämä resepti toimii myös näin: 1 banaani + 1 muna ( psyllium antaa kuohkeutta ja kuitua!) ja ei muutakun paistamaan :)


tiistai 10. helmikuuta 2015

En varmaan kävele huomenna...

Kävin nimittäin tänään pitkästä aikaa vatsa-pakarajumpassa ja voin kertoa, että ensimmäisen 5 minuutin jälkeen olin lopettamassa, perse kramppasi suoraan sanottuna, mutta tahdonvoimalla loppuun :) Kuitenkin hyvä fiilis jäi tunnista ja ainakin vielä ollaan hengissä, huomisesta en vielä tiedä...








Persaus ja vatsa kiittää ja kuittaa :)



maanantai 9. helmikuuta 2015

Pitaleivät 2 erilaisella intialaisella täytteellä ( vegaaniset) ja jauhelihatäyte


Meillä oli sunnuntaina vieraita, halusin tarjota heille jotain kasvisruokaa, enkä kauppaankaan jaksanut raahautua, sain idean tehdä kahta erilaista intialaista kasviskastiketta ja mies halusi välttämättä tehdä kaveriksi omatekoisia pitaleipiä, ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen yhdistellä näitä mutta pakko sanoa että toimii!Ja kehuja sateli ;)

Pitaleivät ( tästä ohjeesta tulee 8-9 pientä pitaa)

2 ½ dl vettä
25 g hiivaa ( 2 tl kuivahiivaa)
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljy
5 dl durumvehnäjauhoja


Sekoita ainekset. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Leikkaa taikinasta pieniä pullia ja pyöritä pullat ohuiksi  pitaleiviksi. Anna kohta liinan alla. Paista 225 asteessa n. 10-12 minuuttia, pita leivät alkaa hiukan tummumaan ja tekemään "kuplia" pintaan kypsyessään. 




Jauhelihatäyte ( en osaa mausta mitään, kun en lihaa syö, mutta jaetaanpas täällä kuitenkin) 

250 g jauhelihaa (sika-nautaa sattui olemaan kaapissa)
1 iso sipuli
n. 1 dl pepperoneja valmiiksi viipaloituna
1 rkl oliiviöljy
1 tl tulinen savupaprika jauhe
ripaus chipotlejauhetta
1 tl "bablon" texmex jalapenomaustetta ( ostettu muistaakseni tuurin kyläkaupasta? )
pari kierrosta suolamyllystä

Kuumenna miedolla lämmöllä mausteita öljytilkassa, lisää jauhelihat kun mausteet tuoksuvat voimakkaasti pannulta. Paista jauheliha lähes kypsäksi ja lisää pepperoni viipaleet ja kypsennä loppuun. Tarkasta suola.


Intialainen dahl kastike:

2 sipulia
3 isoa valkosipulin kynttä
1 vihreä chili
2 dl punaisia linssejä
1 rkl tomaattipyree
1 tl raastettu inkivääri
5-6 dl vettä
kasvisliemikuutio
2 rkl oliiviöljy
2 tl kurkumaa
suolaa,pippuria maun mukaan
2 tl juustokuminaa
2 rkl kookoskermaa ( ei ole pakko lisätä)

Paahda tomaattipyree,  valkosipulit, pilkottu chili, mausteet ja inkivääri miedolla lämmöllä öljyssä muutaman minuutin ajan, tästä syntyy eräänlainen tahna pannulle. Lisää linssit ja vesi, sekä kasvisliemikuutio ja anna poreilla miedolla lämmöllä n. 25 minuuttia kunnes linssit ovat täysin kypsiä. Mausta vielä pippurilla ja suolalla maun mukaan ja lisää halutessasi kookoskermaa pyöristämään ja pehmentämään makua.





Tämä oli ehdottomasti paras täyte kaikista, täytyy tehdä piakkoin toisenkin kerran ja syödä riisin kera.

Kikhernecurry perunalla

2-3 perunaa
2 porkkanaa 
3 dl kikherneitä
2 rkl tomaattipyree
1 rkl soijakastike
1 kasvisliemi kuutio
1 tl paprikajauhe
1 tl kurkumaa
2 tl garam masala maustetta
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1-2 dl kookoskermaa

Lisää kattilaan kuutioidut perunat ja porkkanat. Lisää vesi, mausteet, kasvisliemikuutio, tomaattipyree ja kikherneet kattilaan. Lisää vettä sen verran että kasvikset peittyvät. Keitä kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä. Lisää kookosmaito. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. 


Tarjolla meillä oli näiden kastikkeiden lisäksi salaattia, sekä itse tehtyä tzatziki dippiä. Kävi tosin niin, että minulla ei ollut turkkilaista jogurttia, eikä kerma viiliä.. Päätin kokeilla tehdä sen maitorahkaan ja hyvinhän tuo toimi, täytynee tehdä tuotakin useammin, vaikkapa dipiksi vihannestikuille.

Tzatziki dippi maitorahkasta

1 prk maitorahkaa ( pehmeä, valio)
1 tl sitruunamehu
muutama kierros mustapippuria myllystä
2 tl valmista tzatziki maustetta ( kreikan tuliainen)
jos sinulta uupuu valmist tatziki seos, voit tehdä sen itse näin:
1-2 valkosipulin kynttäpuristettuna
ripaus suolaa
tilliä

Sekoita kaikki aineet keskenään, mausteita voit lisätä oman maun mukaan. Muista kuitenkin, että seos maustuu ja maku vahvistuu jääkaapissa ollessaan.




Kyllä kuola alkoi valua taas kun katseli noita herkkukuvia, mutta nyt taas palattu ruotuun ja tänään onkin päivä ollut aktiivinen. Aamusta salilla, päivällä lenkki ja illalla 40 minuuttia venyttelyä. Nyt voi uni maistua hyvin. Kertokaahan, jos testailette näitä herkullisia pitoja, että miten siellä maistuu? :)

perjantai 6. helmikuuta 2015

Herkullinen vegaaninen kaalilaatikko

Tässä tämän ihan kevyen vegaanisen herkkuruuan resepti, olkaas hyvät :)

Tästä satsista tulee neljä annosta suurinpiirtein. Kuvaa en kerennyt ottaa, teki sen verran nopeasti kauppansa :D

Tarvitset:

n. 1 kilo kaalia
2 sipulia
2 porkkanaa
1 dl ohrasuurimoita
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 ½ dl soijarouhe
( 2 dl vettä turvottamiseen, voit maustaa veden yrttisuolalla)

2 tl paprikajauhe
½ tl jauhettua mustapippuria
ripaus yrttisuolaa
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl siirappia

Keitä ohraryynit ohjeen mukaan kasvisliemi kuution kera. Vettä saa jäädä ryynien pohjalle, antaa sopivasti mehukkuutta laatikkoon.Turvota soijarouhe yrttisuolalla maustetussa vedessä sillä välin kun pilkot kasvikset. Kuullota sipulit paprikajauheen ja mustapippurin kera öljyssä, lisää sekaan turvotettu soijarouhe. Paistele hetki ja lisää sekaan porkkanat ja kaalisuikaleet. Anna muhia pannussa kunnes kaalit ovat pehmenneet( n. 20-30 minuuttia). Voitele vuoka kevyesti öljyllä ja siirrä sekaan kaalisoija silppu ja ohraryynit. Sekoita seos, kaada päälle n. 3 rkl siirappia ja paista 175 asteisessa uunissa ainakin 45 minuuttia. Nauti puolukoiden kera :)




torstai 5. helmikuuta 2015

Tsemppari muille, miten jaksaa itse?

Tuli tuossa mieleen menneellä viikolla, olen rypenyt kauan vähän tälläisessä on/of meiningissä. Välillä tuntuu motivaatiota riittävän, mutta useimmiten tää tarpominen alkaa tuntua raskaalta. Mä en tiedä miten valaa itseeni uskoa tämän projektin kannalta. Kaikista ironisinta tässä on, että olen itse hyvä tsemppari muille ja annan tukea ja motivaatiota, mutta oma palo tähän touhuun on kadonnut. Viimeiset kaksi viikkoa on tuntunut  mieli olevan maassa. En tiedä, onko tämä jotain turnajais väsymystä vai olenko asettanut itselleni paineita liikaa? Odotuksia tulevaan ja oma mieleni alkaa sabotoimaan niitä? Tää ja viime viikko kertoo hyvinkin tämän tilanteen.. Ensin viikko painetaan ihan hyvin, urheillaan paljon, syödään suurinpiirtein ohjeiden mukaan, kunnes koittaa viikonloppu ja mässäillään. Mässäily kestää yleensä pe-ma ja joskus jopa tiistaihin. Tuntuu, että poljen paikallani. Suoraan sanottuna tuntuu, että polkisin p*skaa jalkojeni alla. Nyt sitten taas tein ryhtiliikkeen ja tiistaista asti on mennyt hyvin. Kävin hakemassa kirjastosta rentoutus ja suggestio kuunnelmia, jospa niistä saisi käteen jotain.

Missä on aurinko valo ja lämpö? Täällä on aina niin harmaata ja pimeetä. Syön d-vitamiinia 75 mikrogrammaa lisänä, muita vitamiiniä tällä hetkellä ovat  c-vitamiini, maca-jauhe, vihreä tee, omega ( kasvipohjainen) sekä kromi. Mä en tosiaan tiedä mikä riivaa. Paino on pysytellyt samoissa lukemissa joulun jälkeen. Peilistä näin itseni sammakkona. Uusi sali ohjelmakaan ei tuottanut mahtavaa motivaatio kiljahtelua. Kyllä tää tästä. Pakko mennä niin. En nyt kuvastaisi, että täällä kaikki on näin synkeää ja mulle ei taphdu koskaan mitään hyvää, vaikka tekstistä voisi niin päätellä :D Taitaa olla vain joku väsymyskohtaus jonka toivon menevän hyviiiin pian ohitse. Jospa ne rentoutus ja suggestiot alkaisivat auttamaan...

Miten te rentoutatte itsenne? Kuunnelmilla vai jollakin muulla konstilla? Nyt saa laittaa vinkkejä tulemaan, ne tulevat tarpeeseen <3

Ai niin, latasin muuten luuriini muutamia android sovelluksia, kuten fat secret kaloripäiväkirjan, mindfullness kellon, joka kilauttaa tietyn väliajoin kelloa ja aina kun kello kumahtaa, tulee pysähtyä hetkeksi miettimään omaa tilannettaan ja keskittyä tulevaan. Vatsalihas sovellus ja motivate me! sovellukset löysivät myös tiensä, vatsalihas treeniä pitäisi kokeilla, näyttää ainakin hyvin tehokkaalta. Motivate Me! sovellus on tälläinen, että jos tekee oikein mieli herkkuja/roskaruokaa tämä kertoo sinulle syitä miksei kannattaisi syödä sellaista ruokaa... En ole vielä tarvinnut tätä sovellusta lataamisen jälkeen.

Sähköpostiin oli tullut toivetta, että jospa laittaisin joskus ruokapäiväkirjaa näkyville, tässäpä tämän päivän syödyt ruuat:

Klo 8.30
40 g kolmen kuidun hiutale ( uutus, joka on muuten todella maistuvaa)
200 g raejuusto
1 dl mansikka
1 rkl soijalesitiinirae
1 rkl pähkinäsekoitus (pistaasi, cashew,saksanpähkinä,manteli)
vitamiinit: D-vitamiini tipat ( 75 mikrog.) Vahva c-vitamiini, maca-jauhe kapseli, kromi, monivita, kasvipohjainen omega, vihreä tee kapseli

klo 10-11.30 kuntosali, jonka jälkeen palautuksena
1 banaani
30 g whey+ isolaatti proteiinijuomaa

klo 12.30
fast protein smoothie 1 pll ( tien päällä, kätevä eväänä)
2 rkl pähkinäsekoitus

klo 14.15
coca cola zero 0,33 l

klo 15

1 annos kasviskaalilaatikko ( laitan myöhemmin reseptin teille tänne blogiin)
1 ruisleipä
2 viipale 17% oltermanni
runsaasti kurkkuviipaleita
1 tl oivariini

17.15

Sama kuin yllä + n. 100 g ananaspaloja

Lopuksi meinaan iltapalalla ottaa:

klo 20
1 prk valion pehmeää maitorahkaa
0,5 dl mansikoita
makeutettuna stevialla


Tältä näyttäisi tämä päivä. Hyvin mennyt. Treeneissä kului kaloreita 511 kcal jos mittari pitää yhtään paikkaansa. Tästä se taas lähtee. Olen varma siitä, enkä aio ikinä luovuttaa. Vuonna 92 harjoittelin ajamaan polkupyörällä, tosi pelottavaa hommaa, siitä kuvattiin todistusaineistoa video kameralle. Monta kertaa kaaduin ja pelotti niin kamalasti ajaa ilman apupyöriä, tuumasin kameralle, että "EN IKINÄ LUOVUTA, VAIKKA KUOLISIN ENNEN SITÄ". Päättäväisyyttä löytyy jos kerran niin tahdon. Laitan loppuun vielä kaksi hyvinkin tsemppaavaa biisiä, mitä kuuntelen enemmän kuin mielellään... Toivotaan, että joku joka lukee tätä myös ja tuntee huonoa fiilistä ja motivaation puutetta, viimeistää löytäisi näistä biiseistä apua :)

"Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa koval duunil asiat vaan onnistuu kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan hanskat ei tipahda periks ei anneta ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen jatkan jaksan vaikka väkisin jos ois helppoo, kaikki tekis niin mus on voima, jota en voi vaimentaa pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa katse eteen ja suupielet ylöspäin antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan murehtiminen ei takas eilistä tuo ja huominenkin tulee vaan jos selvitään tänään mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään hakenu näkemystä mun meininkiin monakoon vipeistä slummeihin keniaan kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki aitoo iloo vaikkei ympäril oo muut ku pahaa ja toiset taas niin köyhii et ei niil oo muut ku rahaa alotan ittestäni, korjaan mun mielen nostan mun katseen ja mun suupielet katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa katse eteen ja suupielet ylöspäin antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan
katse eteen ja suupielet ylöspäin teen vastoinkäymisistä voimaa katse eteen ja suupielet ylöspäin antaa tulla, kestän kyllä, periks en tuu antamaan"







"Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tää on oikeille voittajille
Oman elämänsä sankareille
Voitontahdon silmistä näät
Tahdonvoimaa täynnä pää
Tää on rakkautta hulluutta draivii
Melkein kaiken ton se vaatii
Myös kyyneleitä, verta ja hikee
Joskus vannomista herran nimeen
Tää on niille jotka antaa kaiken
Rocky Balboa Eye of the Tiger
Jotka tekee enemmän kuin lupaa
Vaikka tulis välil lunta tupaan
Ei voi kelaa et se tulee noin vaan
Pitää olla valmis uhrautumaan
Vaikka hopeetkin jaetaan
Vain voittajat muistetaan

Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa

Tää on pukuhuonetsemppauskamaa
Niille jotka löytää petrausvaraa
Niille joilla maistuu veri suussa
Vaikka mennään vasta tammikuussa
Tää on rakkautta hulluutta draivii
Siinä kaikki mitä voittaakseen tarvii
Myös kyyneleitä, verta ja hikee
Joskus vannomista herran nimeen

Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa
Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä
Jippikayjeijei-hei sä tsiigaat voittajaa"



<3 Nyt kaikki tsemppiä <3